Multa onkin ihan kokonaan jäänyt päivittämättä meidän Eyewitness-leirin kuulumiset viikon takaa.

Meidän leiri alkoi lauantaina aamupäivällä paimennuksella. Mua jännitti aika kovin, miten pikkumies aitauksessa toimii, mutta suht hyvinhän se meni. Alkuun Oiva ei oikein tiennyt mitä tehdä ja hakikin apuja multa paljon. Tämä oli ihan yllättävää Oivalta. Olin tosi positiivisesti yllättynyt. Sitten hetken päästä joku lamppu syttyi ja se lähti kiertämään lampaita. Vitsi se näytti hienolta (ainakin mun silmään ;)). Jonkun aikaa siinä mentiin ja vauhtiakin alkoi tulla lisää. Tauon jälkeen uudestaan. Nyt meno meni vähän sähläämiseksi. Vauhtia oli paljon ja Oiva singahteli lampaita kohden. Enemmän se melkein hajoitti laumaa kuin piti koossa ;). Muutaman kerran se nappasi kovin kiinnikin, josta samantein kielto ja kepillä huomautus. Lopussa Oiva selvästi hyytyi ja lopetettiinkin siihen. Ihan kiva kokemus, vaikka ei meistä ikuínä mitään paimeneita tulekaan.

Paimennuksen jälkeen mentiin kotiin hetkeksi nukkumaan. Mulle oli sopivasti iskenyt flunssa päälle, joten olo oli aika voimaton. Sen en tosin antanut haitata kun iltapäivällä suunnattiin Jennin pitämiin agilitytreeneihin. Voi että Oiva meni hienosti. Tehtiin ihmisnuolta, joka onnistui pikkumieheltä hyvin. Keppejä täytyy vielä tehdä verkoilla, ne ei oikein sujuneet ilman. Takaaleikkauskin saatiin onnistumaan, mutta niitä täytyy treenata paljon. En enää edes muista, mitä kaikkea kivaa tehtiin, mutta päällimäiseksi fiilikseksi jäi se, miten hienosti Oiva osasi vaikka meillä on ollut parin vuoden taukokin tässä.

Illanistujaisiin en jaksanut valitettavasti osallistua. Oma sänky kutsui niin kotona.

Sunnuntaina aamulla oli vielä tokosessio edessä. Päivi oli meitä hallilla opastamassa. Tehtiin ruutua, jossa täytyy vielä palkkailla siitä omatoimisesta paikan hakemisesta. Muuten ruutu taisi onnistua ihan OK. Seuraamisessa pitää muistaa palkata suoraan taskusta ja tehdä vasemmalle pientä kaarta, jotta oikea paikka löytysi. Luoksetulo meni tällä kertaa ihan nappiin. Täytyy vaan vahvistaa seisomista enemmän. Samoin täytyy koittaa häivyttää Oivan ennekoinnit liikkurin käskyistä pois. Mitäs muuta mahdettiin tehdä, en enää edes muista...

Viime viikolla ei olla treenattu juuri yhtään. Flunssasta johtuva väsymys on ollut niin kova, että töistä ja lenkiltä tultuani olen oikeastaan vaan nukkunut. Ehkä tällä viikolla jaksaisi treenatakin jotain.