Tiistaina oli päivän teema tunnari, joka meni niin totaallisesti käsille... Aloitettiin taas sen pelkän oman piilotuksella, jonka jälkeen oman haku aidattujen joukosta. Nämä sujuivat taas tosi hyvin, joten ajattelin hieman vaikeuttaa asiaa. Minulla oli valmiina pussissa viisi vierasta kapulaa, jotka laitoin ympyrään ja oma niiden joukkoon. Ennen tätä taas yksi oman haku puskasta. Sitten lähetin hakemaan omaa. Oiva lähtikin tosi innokkaasti ja nappasi ensimmäisen vastaan tulevan tunnarin, eli väärän. Lähetin uudestaan ja taas väärä. Oiva ei käyttänyt nenäänsä ollenkaan, toi vaan innokkaasti kapuloita minulle. Plääh!!!! Noh, pidettiin tauko ja laitoin uudet kapulat ympyrään, enkä innostanut Oivaa niin paljon. Mutta taas meni säheltämiseksi. Oiva ei haistellut tai keskittynyt asiaan ollenkaan. Arvaa harmittiko!!! Loppuun otettiin sitten oman piilotusta, että jäisi suht hyvä maku tunnarista!

Eilen hiukan kaukoja, jotka sujuivatkin taas pikkaisen paremmin!