Maanantaina taas treenailtiin oikein urakalla. Aloitettiin tokolla. Alkuun otettiin paikkaistuminen ja paikkamakuu. Molemmat menivät oikein hyvin. Paikkamakuussa olin jo pidemmän aikaa piilossa. Omalla vuorolla harjoiteltiin avon hyppyä. Huomattiin, että istuminen hypyn takaa oli nihkeää, joten täytyy muistaa vahvistaa sitä. Nyt palkkasin heti lelulla. Otettiin myös seuraamista. Outi ja Johanna katsoivat, että paikka ja käännökset ovat kohdallaan. Muiden treenatessa harjoittelin kapulan pitämistä ja tuomista. Vaikka kapula vieläkin pyörii suussa ja pitäminen on nihkeeä, on silti havaittavissa kehittymistä aika tavalla.

Agilityssä meillä oli 27 esteen rata. Koko rataa emme Oivan kanssa päässet, mutta kaksi useamman esteen sarjaa treenasimme. Oikein positiivista oli jätkän pujottelu, se sujui jo tosi hyvin. Olin muutenkin ihan tyytyväinen treeniimme. Vaikkakin Oiva haukkuu aikatavalla kun ohjaan sitä ns."väärin". Noh, toivottavasti siitä päästään kun ohjaus alkaa sujumaan.