Tänään suunnattiin Oivan kanssa Kupittaalle tekemään häiriöharjoituksia. Siellä oli pari ryhmää tokoilemassa, joten asetuttiin suht lähelle näitä ja tehtiin pieniä pätkiä seuraamista ja kaukoja. Seuraaminen OK, kaukot ihan OK. Kaukoissa jätkä otti ehkä hieman häiriötä, jonka vuoksi meno vähän tahmeaa. Sitten siirryttiin vähän kauemmaksi tekemään luoksetuloja. Pysäytykset olivat tosi hiippailevia ja vaikka koitin mitä, niin ne eivät parantuneet. Lopussa näimme Lentsun, joka oli seuraillut puuhiamme, ja hän sanoi, että otin liikaa viivettä palkkaan. Joten nyt vaan paljon pysäytyksiä, josta palkka samointein. Kiitos Lentsu vinkistä, ohjaaja on taas liian hätänen. Teimme vielä liikkeestä maahanmenoa, joka tosi hyvä. Sekä liikkeestä seisomista palkaten pysähtymisestä, ja pelkästään seisomisesta. Ne molemmat hyvät.