Eilen illalla tokoiltiin äidin ja isän lumisella pihalla. Alkuun otettiin merkkiä. Vein ekaksi Oivan kanssa lelun merkin taakse ja sitten lähetys sinne. Muutama kerta näitä ja myös muutaman kerran lähetys "tyhjälle" merkille, joka sujui myös ihan hyvin. Sitten treenattiin luoksetuloja. Tässä pointtina oli pysäytykset. Ne sujuivatkin ihan hyvin. Väliin otettiin ihan suoraa luoksetuloa palkaten vauhdista. Sitten päätin koittaa ruutua, jossa lelu ruudun takana. Oiva lähti tosi hyvin ruutuun myös pidemmältä matkalta. Loppuun otin lyhyemmältä matkalta "tyhjään" ruutuun, stopit olivat hyvät. Sitten loppuun lyhyitä pätkiä seuraamista.

Tänään illemmalla treenailtiin taas. Aloitettiin seuraamisella. Nyt painotettiin vasemmalle kääntymistä. Ja se alkoikin sujumaan suht OK, kunhan emäntä ei sekoa jaloissaan. Sitten taas tahkottiin luoksetuloja pysäytyksellä. Nyt mielestäni stopit venyivät vähän turhan pitkälle. Joten tehtiin muutaman kerran niin, että juoksin Oivaa takaperin "karkuun" ja siitä vauhdista pysäytys ja samantein palkka. Näissä stopit olivatkin hyvät. Tosin luoksetulossa pysäytys vieläkin aavistuksen hidas. Loppuun vielä ruutua niin, että lelu taas ruudun takana. Tällä kertaa yritys pitkältä matkalta ei oikein sujunut, hieman matkaa lyhentämällä OK!