Ollaan viime perjantaista saakka vietetty lämpimiä kesäpäiviä Karunassa vanhempieni luona. Suurin osa omasta ajastani on mennyt tavaroiden pakkaamiseen ja remontin stressaamiseen, mutta ollaan Oivan kanssa sentään hiukan tokoiltukin. Hyppyä ollaan treenattu ja se sujuukin ihan hyvin. Vieläkin Oiva hyppää liiaksi sivuun, mutta tulee silti hypyn kautta sivulle. Kaukoja ollaan tahkottu tai siis sitä istumaan nousua... Se sujuu vaihtelevasti, välillä tosi hyvin ja välillä lyhyeltäkin matkalta tosi surkeasti. Oivalla on sellainen ilme, että en minä rakas äiskä ymmärrä mitä haluat... Luoksetulon pysäytyksiä ollaan myös otettu muutama kerta, niissäkään ei ole mitään ihmeellistä. Noutoa ollaan myös otettu ja varsinkin sitä pitämistä sivulla. Kapulalla kun on ollut tapana pudota kun Oiva kääntyy sivulle. Eilen naksuttimella vahvistin sitä seuraamisen paikkaa ja käännöksiä. Näin seuraaminen on tosi hyvää. Sunnuntaiaamuna otin ennen aamuruokaa kaikki avon liikkeet, paitsi paikkamakuun, palkatta tai siis kaikkien liikkeiden jälkeen palkaksi aamuruualle. Seuraamisessa hyvin huomasi, ettei olla treenattu näin, että se palkka odottaa siellä lähellä. Seuraaminen siis vähän haahuilevaa kun Oiva olisi joka käänteessä mennyt kupille. Jätkä myös haukkui paljon, siis komensi sitä palkkaa. Liikkeestä seisomisessa kääntyi minun tullessa lähelle sitä ruokakuppia kohden, mutta toisella kerralla sujui paremmin. Autoin vähän kädellä sitä pysymistä. Luoksetulo oli tosi hyvä. Oiva pyssäsi tosi nopeasti. Liikkeestä maahanmeno myös hyvä. Nouto oli myös oikein onnistunut, vauhti oli hyvä ja tuli hyvin sivulle. Kaukot onnistuivat myös, liikkeet olivat suht nopeat eikä jätkä alkanut haahuilemaan. Viimeisenä oli hyppy. Oiva hyppäsi taas vähän vinoon, mutta tuli kuitenkin nätisti sivulle. Tämän jälkeen sitten palkaksi aamuruualle.