Tänään ollaan otettu päivällä aika rennosti. Hellettä on piisannut ja mittari näyttikin jossain vaiheessa yli 30 astetta. Joten sekä ihmiset että eläimet ovat aika väsyneitä. Tosin jotain pientä oli pakko tehdä. Eli aamulla otin aika kisamaisesti seuraamista, liikkeestä seisomisen ja maahanmenon sekä luoksetulon. Aluksi reviteltiin vähän lelulla ja sitten aloitettiin seuraamisella. Tämä ihan OK. Ainoastaan pomppi vähän kohti kainaloa, jossa yleensä lelu. Sitten otin liikkeestä maahanmenon ja seisomisen. Nämä oikein hyvät. Ei moitetta. Luoksetulossa mielestäni hidasti liikaa ennenkuin tuli sivulle, mutta muuten ihan OK. Näiden jälkeen mentiinkin hieman sivummalle lelulla leikkimään ja hauskaa oli.

Illalla mentiinkin Anna-Maijan ja Staran luokse hyppyä harjoittelemaan. Siitä on varmaankin kolme viikkoa kun ollaan viimeksi otettu hyppyä. Aluksi Oiva olikin vähän ulalla, mutta parin muistutushypyn jälkeen liike onnistui hyvin. Otettiin myös hieman seuraamista Anna-Maijan käskytäessä. Tämäkin ihan OK. Liikkeestä seisominenkin OK. Luoksetulo sitten tökkikin enemmän. Aluksi otin vähän liian lyhyeltä matkalta, jolloin luoksetulo oli lönkystelyä ja kun piti tulla sivulle, niin Oiva jäi haistelemaan jotain hajua. Pidemmältä matkalta vauhti hyvä, mutta sivulletulo vieläkin huono. Ja sitten tämän jälkeen en meinannutkaan saada Oivaa enää sivulle. Eli lisää vaan sivulletuloharjoituksia niin, että ne on tosi kivoja ja että on hauskaa tulla sivulle.

Kiitos Anna-Maijalle taas tosi hyvistä vinkeistä! =)