Viikonloppu meni taas vauhdilla, eikä tullut treenattua yhtään. Lauantaina vain makoilin, oli ihan flunssainen olo, mutta en tullut normaalia kipeämmäksi. Ja sunnuntai meni lähes samalla linjalla. Maanantaina oli Lentsun tokot, onneksi. Koomaputki katkesi. Paikkamakuulla taas aloitettiin. Palkkasin Oivan Lentsun sanoessa "käsky" ja vasta sitten maahan. Itse paikallaanolo OK! Sitten otettiin merkkiä. Lentsu kielsi laittamasta mitään merkin taakse. Eli kävin vähän hillumassa merkin takana ja sitten lähetys. Toppasin Oivan ensiksi liian sivulle. Joten sama alusta uudestaan. Nyt Oiva pysähtyi oikealle paikalle ja palkkasin sen siitä. Tosin unohdin sanoa seis, joten taas uusiksi ja nyt onnistui. Oiva meni tosi hyvin merkin taakse ja sain sen pysäytettyä oikein! Perään tehtiin ohjattua. Lentsu vei kapulan oikealle, sitten vein Oivan merkille ja lähetys kapulalle. Vauhdista palkka, ja tosi hienosti Oiva osasi! Toinen toisto myös mahtava! Nyt täytyy treenata toinen puoli kuntoon ja sitten vasta toinen. Kannattaakin aloittaa niin, että kapula on lähellä ja siitä sitten kasvattaa matkaa. Loppuun tehtiin kaukoja, jotka meillä on tökkinyt. Siihen saatiin yksinkertainen neuvo, eli vain painokkaammin "down"-käsky ja käsimerkki rauhallisesti. Tässä ei saa hötkyillä. Ja hyvinhän se Oiva meni maahan, kunhan emäntä vähän keskittyi!!!