Torstaina oli taas Paraisilla häiriötokokurssi. Siellä tehtiin aluksi luoksetulon pysähdystä. Sitä ei oltukaan tehty Oivan kanssa pitkään aikaan. Hyvinhän se jätkä käskystä pysähtyi. Nyt täytyy vaan vielä pikku hiljaa pitkittää sitä palkan tuloa. Tämän jälkeen oli vuorossa idioottirinki, jossa oli kaksi koiraa samaan aikaa. Aluksi otettiin jokainen liike erikseen. Kaikki muut paitsi se liikkeestä istuminen sujui hyvin. Sitten otettiin kaikki liikkeet samalla kertaa. Tämäkin sujui hyvin, paitsi se istuminen, joka tarvii vielä treeniä. Loppuun tehtiin vielä ruutua, joka sujui hyvin. Sillä aikaa kun muut tekivät ruutua otin siinä vieressä lyhyen paikkamakuun, joka OK. Otin vielä hieman seuraamista, mutta Oivan keskittyminen alkoi selvästi herpaantua, eikä tästä meinannut tulla mitään. Joten otin muutaman ihan tosi lyhyen seuraamispätkän, ja treenit päätettiin siihen.

Eilen olin Oivan kanssa ATT:n kisoissa treenaamassa kontaktia, mutta siitä ei tullut yhtikäs mitään. Jätkää ei kiinnostanut namit, lelut saatikka minä. Hajut veivät voiton. Olin ihan epätoivoinen ja päätin mennä hieman rauhallisempaan paikkaan treenaamaan. Aluksi oltiin Ravattulan sittarin pihalla ihan vaan kävelemässä ja muistuttamassa mieleen, että sellainenkin asia on olemassa kuin kontakti. Sieltä mentiin Kupittaan puistoon vähän ottamaan kontaktia. Siellä sujuikin jo paljon paremmin ja pystyttiin tekemään jo muutamia tokojuttuja. Hyvä!

Tänään otettiin uusinta niistä ATT:n kisoita ja meni paremmin. En mennyt lähelle hallia vaan oltiin taas vähän kauempana. Pienellä huomautuksella Oiva otti ihan suht nätisti kontaktia ja se paranikin loppua kohden. Kyllä me siihen vielä paljon tarvitaan treeniä, taitaa vaan olla noi agilitykisat vähän turhan vaativa paikka näin alkuun...