Keskiviikkona aloitettiin tunnarilla. Ekana ihan oman piilotus aidattujen eteen ja sen jälkeen oma muiden joukkoon. Olen vaihatnut aidattujen paikkaa ja se taisi hämätä Oivaa kun oma ei meinannut millään löytyä. Mutta tosi hyvin pikkumies teki töitä ja löytyihän se oma sieltä muiden joukosta. Lenkin jälkeen otin seuraamista, joka sujui OK! Paikka voisi olla hieman taaempana... Tämän jälkeen harjoiteltiin luoksetulon maahanmenoa. Ekana puunkierrolla ja sitten suoralta matkalta. Vieläkin se on minusta vähän laahaava, mutta paljon parempi mitä se on ollut. Välillä otettiin kaukoja ja lopuksi puunkierrolla sivulletuloa, joka on ollut liian lennokas. Nyt sain siitä vähän hillitymmän.

Eilen tokoiltiin taas Paulan kanssa. Aloitettiin joukkoseuraamisella, eli kaikki seurauttivat ringissä Paulan käskyttäessä. Oiva seurasi yllättävän hyvin. Olin varma, että hajut veisivät jätkän mielenkiinnon, mutta ei. Oiva oli tosi reipas ja keskittynyt. Väliajalla tein kaukoja ja jostain syystä Oiva ei osannut istumasta seisomaan nousua. Jökkötti vaan paikallaan. Pienellä avulla sain onnistumaan. Sitten otettiin vielä seuraamista Paulan syynissä. Paulakin huomautti paikasta, ja nyt täytyy muistaa että pidän lelut ja namit vain vasemmassa taskussa, ettei Oiva ala niitä kurkkimaan. Muuten meni ihan OK, askeleet taaksepäin ihan superit! Sitten oli vuorossa paikkamakuu ringissä, eli koirat naama ringinsisällepäin ja ohjaajat ringissä. Oiva oli tosi levoton, kun maton hajut kiinnostivat NIIN paljon, mutta pysyi kyllä maassa. Sitten tehtiin niin, että ohjaajat olivat koiran takana. Tämä oli vaikeaa, mutta pysyi kummiskin. Samat tehtiin paikkaistumisessa. Eli ekana ohjaajat edessä ja sitten takana. Kun olin takana, Oiva liikkui ja muutti paikkaansa. Nämä takanaolot tuli kotiläksyksi. Sitten ryhmäluoksetulot, jotka osoittautuivat tosi vaikeiksi meille. Kaikki kun antoivat käskyn samaanaikaan ja kun koirat lähtivät samaan aikaa, niin Oiva jäi ihan pönttönä kyttäämään mitä muut tekevät. Eikä toistotkaan auttaneet. Viimeisellä kerralla kutsui ainoana koiraa luokse ja muut vasta tämän jälkeen. Nyt onnistui!