Eilen oli viimeinen kerta Lentsun häiriökurssia. Aloitettiin hyppynoudolla. Hypyn takana oli kauheasti häiriöroinaa, pari merkkiä, alusta, kippo ja kakkapussi. Oiva on niin innossaan noutamisesta, ettei sitä tuollaiset pikkuhäiriöt paljon häiritse. Hienosti se vaan hyppäsi, nappasi kapulan ja toi vierelle. Ainoastaan pitämisestä saatiin taas huomautus ;).  Toisella kierroksella ei enää ollut häiriökamaa vaan Ansku oli kyykyssä ihan kapulan vieressä. Sekään ei kauheasti häirinnyt. Kapulalle ehkä mentiin vähän rauhallisemmin, mutta muuten ihan täydellinen nouto. Seuraavana harjoituksena oli häiriömerkki. Eli oli kolme merkkiä vierekkäin ja koira piti lähettää keskimmäiselle merkille, joka oli muita pienempi. Tässäkään ei mitään ongelmaa. Oiva pinkaisi samantein keskimmäiselle, muista merkeistä välittämättä, ja toistolla sama homma. Hienoa Oke! Vimppana yksilöjuttuna tehtiin ohjattu. Tai siis vaan "puolikas". Koira piti lähettää merkille ja siitä, meidän tapauksessa alustalle, joka oli vähän piilossa ruohon takana. Ekalla merkki-käskyllä Oiva meinasi mennä suoraan alustalle. Kutsuin sen takaisin ja lähetin uudelleen merkille. Luulin jo hetken, että se juoksisi taas suoraan alustalle, mutta juuri merkin kohdalla se kääntyikin merkkiä kohden. Se stoppasi hyvin ja lähetin sen tuo-käskyllä (?) alustalle. Se löytyi hyvin ja Oiva päätti myös tuoda sen minulle, ihan niinkuin käskin ;). Loppuun vielä paikkaistuminen ja -makuu. Istuminen sujui hyvin. Olimme piilossa jokainen oman puun takana, ja häiriönä vaihoimme ja kiersimme puita. Paikkamakuussa käskytin Oivan vahingossa ennenaikoja maahan ja lopun sivullenousussa se taas nousi vieruskaverin käskystä, höh! Tästä huolimatta mulle jäi hyvä mieli tästä kerrasta. Oiva oli niin pätevä! :D

Aksan saralla ollaan treenattu niistoa ja pakkovalssia ( heh,  nyt on termitkin hallussa, kiitos Jenni!). Ne sujuvat ihan OK. Oivalla on vaan niin kauhea into, että kaikki tuppaa menemään ihan sähläykseksi. Samoin hypyn takana odottaminen vaatii treeniä PALJON! Pikkumies varastaa aina!