Niinhän se kesäloma taas suhahti vauhdilla ohi. Miten neljä viikkoa voikaan mennä noin nopeasti!?! Talo saatiin maalattua ja kasvihuone kasattua, mutta muuten tulikin lusmuttua toden teolla.

Treenattu ei juurikaan yhtään. Viime viikolla alkoi Lentsun häiriökurssi, joten ehkä me sen innoittamana aletaan taas aktivoitumaan. Kurssi oli hauska. Ekan kerran teema oli ruutu kera häiriöiden. Ensimmäisellä kerralla häiriönä oli niinkin vaikea kuin nenäliina. Se ei tosin tuottanut Oivalle miään ongelmaa. Jätkä vaan viiletti suoraan ruutuun. Seuraava olikin hankalampi. Lenstu laitteli törppöjä vähän joka puolelle ruudun läheisyyttä. Se hämäsi jätkää, joka löysi jotenkin ruutuun, mutta teki ihmeellisen kaarroksen vasemman kautta. Sama toistui vaikka näki kun lelu vietiin ruutuun. Seuraavaksi häiriötörppöjen määrä väheni, mutta ruudun paikkaa muutettiin hieman. Tässäkään ei mitään ongelmaa. Viimeinen olikin supervaikea. Ruudun ja lähetyspisteen välissä tehtiin luoksetulo. Meidän stopit olivat tosi surkeat. Eikä se ruutukaan löytynyt. Oiva paukkasi mennä jonnekin ihan muualle. Noh, muutaman toiston jälkeen löytyi kuitenkin se oikea paikka.

Kotona tein kanssa jonkinmoista häiriötä. Meidän loput törpöt taitaa vielä olla äitin ja isän luona, joten häiriönä toimi juomapullo ja hanska. Joista ei kuitenkaan ollut mitään häiriötä... Siirsin myös hieman ruutua sivummalle, mutta sekään ei tuottanut ongelmaa.