Päivitykset laahaavat taas muutamalla päivällä. Perjantaina ei jaksettu lähteä Kupittaalle treenaamaan, joten tokoiltiin ihan kotona vaan. Tunnaria tehtiin. Oma löytyy hyvin, tosin vieläkin sitä säheltämistä on ja paljon. Mutta vieläkään en aio siihen pahemmin puuttua. Pääasia on, että saan sen oman hakemisen varmaksi. Myös ruutua tehtiin alustalla. Se tuntuukin toimivan ihan hyvin. Mitäs muuta tehtiin? Kaukoja leikkimällä ainakin ja hiukan seuraamista. Tehtiin varmaan jotain muutakin, mutta nyt pätkii pahasti...

Lauantaina ei tehtykään muutakuin ruutua alustalla. Minä sain uuden oksasilppurin ja päivä menikin oksia silputessa. Tai siis siihen saakka kunnes sain sen jumiin ;). Sunnuntaina oltiin hierontakurssilla, josta Oiva ei tykännyt yhtään. Se ei pystynyt rentoutumaan yhtään vieraiden koirien seurassa. Eikä asiaa varmaankaan helpottanut yhtään, että kurssi pidettiin hallilla, jossa ollaan oltu treenaamassa. Eli mitä tämä on, pitää vain olla paikallaan, ei käy!! :) Täytyy yrittää kotona uudestaan...

Eilen treenattiin Paulan ohjastuksessa. Tehtiin liikkeestä istumista. Tämän Oiva osaa (Jee, edes jotain osataan). Sitten treenattiin luoksetuloa eteen. Tämä on kyllä meille turha, mutta... Ja sitten tehtiin niin, että osa oli paikkamakuussa ja osa teki luoksetuloa. Oiva pysyy tosi hyvin, vaikka muut touhuaa vieressä. Eilen tosin hajut häiritsivät Oivaa paljon, mutta pysyi kuitenkin paikallaan. Sitten tehtiin vielä seuraamista ihmisten ja koirien seassa. Ja sillä aikaa muut koirat olivat paikkamakuussa.