Viime viikon loman takia päivitykset laahaavat perässä ja paljon.

Edellisviikon perjantaina tokoiltiin taas Janitan kanssa. Tehtiin ainakin ruutua, jossa meille vaan läpijuoksua. Sitten seuraamisen askeleita, jotka alkavat sujumaan jo. Ja oisko ollut hyppynouto myös? Joo oli... Siinäkään ei mitään ihmeellistä. Ainoastaan täytyy muistaa, etten heti lähetä Oivaa hypylle, kun liikkeenohjaaja sanoo käsky. Voidaan muuten tulkita ennakoinniksi, kun jätkä lähtee salamana mun käskystä. Viikonloppuna ja viime viikkona treenattiin enemmän tai vähemmän. Tunnari oli tehosyynissä ja sainkin sen suht hyvään kuntoon. Ruutua tehtiin myös ja noutoja. Ja vähän kaikkea sekalaista, en enää muista mitä.

Viime torstaina oltiin taas kaveriporukalla Paulan hallilla. Junde lähti mukaan kaupungille, joten meillä ei ollut autoa hallilla. Tämä olikin suuri virhe. Oiva kun nuohosi kaikki hajut matosta ja oli ihan pyörällä päästään. Ekana tein seuraamista Elinan naksutellessa hyvästä paikasta. Tässä Oiva vielä keskittyi suht hyvin, mutta kun menin tekemään tunnaria ulos, niin piru oli irti. Oiva vaan meni hajujen perässä vaikka piti etsiä omaa puskasta. Itsellä kihahti ja raahasinkin jätkän karvoista pois pusikosta. Oman etsiminen vieraidenkin joukosta oli yhtä sähellystä. Oiva oli niinkuin tekisi jotain mitä ei olisi koskaan tehnyt. Itse oli ihan hermorauniona. Joten päätinkin tehdä hallilla vielä pentuluoksetuloja (nämä Oivakin osaa...kai) ihan vaan että jäisi hyvä maku treeneistä, aika väkinäistä tosin oli. Ja sitten lähdettiin kotiin. Itseäni harmitti tosi kovin ja olinkin valmis myymään tuon saamarin piskin ;). Tällaisia treenejä me ei todellakaan tarvita.

Sitten perjantaina taas oltiin Janitan treeneissä. Janitalla oli mukana ilmasuihke, jota käytin aina kun Oiva nuuski maata. Tämä tehosikin ja jätkä istui nätisti vieressäni kaikki odotusajat. Kaukoissa jätkä haisteli maata kun lähdin sen vierestä, Janita suihkasi joka kerta kun tämä tapahtui. Oiva alkoikin aristelemaan Janitaa eikä oikein pystynyt tekemään mitään. Joten palkkailin vain yllättäen kun lähdin eteenpäin. Sitten oli vuorossa tunnari, jonka tiesin epäonnistuvan. Aina kun Oiva haisteli, Janita ärähti. Eikä siitä tunnarista tullut mitään. Oiva vain otti jonkun kapulan suuhunsa. Teimme myös seuraamisen juoksua. Oiva toimi ihan OK, mutta omat käännökset tarvitsevat treeniä ja paljon!