Olen ollut tässä viime aikoina tosi ylpeä Oivasta, kun se on lenkeillä käyttäytynyt niin nätisti. Se ei ole ryntäillyt lintujen yms. perään, ja on muutenkin pysynyt tosi hyvin näkyvissä. Edellispäivänä oltiin uudessa lenkkimaastossa ja suurin osa matkasta menikin hienosti. Mutta loppupuolella yhtäkkiä Oiva singahti metsään, huusin sitä ja se kääntyikin takaisin, mutta sitten se hävisi jonnekin. Huusin sitä ja ajattelin, että kyllä se sieltä tulee. Meni hetki ja toinen, mutta pikkumiestä ei näkynyt missään. Aloin jo hermostumaan ja huusin ja huusin. Se ei ole koskaan ollut noin kauan poissa. Aikaa en osaa sanoa, oisko ollut 15-20 minuuttia, mutta sitten se tuli kieli vyön alla takaisin. Huh, huh!! Kotimatkalla näimme kolme peuraa kaukana pellolla. Se oli varmastikin rynnännyt niiden perään.

Eilen oltiin kontrolliverikokeilla Wilman kanssa. Kuukausi sitten maksa-arvo oli koholla ja nyt se otettiin uudelleen. Eikä se ollut laskenut, päinvastoin noussut vielä lisää. Nyt odotellaan laajempien maksa-arvojen tuloksia. Näistä selviää sitten lisää ja tiedetään mitä jatkossa tapahtuu. :(